20.1.2016

My home

Kutsun omaa huonettani nykyään kodikseni. Voisi jopa sanoa, että olen kotiutunut.

Enää helteessä nukkuminen ei aiheuta ongelmia. Nykyään katselen peittolakanaa hilpeydellä, ja pohdin, miksi ikinä pakkasin sen mukaan. Eipä ole ollut käyttöä. Peitto, Lol!  Petasin tänään sängyn näitä kuvia varten muodon vuoksi.

Ongelmia ei aiheuta myöskään se, että keittiöön tai vessaan mennessä tarvitsee muistaa pukea kengät jalkaan. Kun astun kämpän ovesta ulos, olen käytännössä ulkona, ja totta kai ulkona ollessa tarvitsee olla kengät jaloissa. 

Ongelmallista ei ole myöskään se, että naapurihuoneen kämppis tykkää kuunnella oopperaa. Se on ihan tunnelmallista. Joskus tykkään vastata oopperaan soittamalla suomipoppia, ja kuvittelen, että naapuritkin ymmärtävät sen sanat. Soitan kovaa, koska pitäähän mun esitellä heille suomalaista kulttuuria.

Kotiutumisen tunnistaa myös siitä, että myös täällä tarvitsee toisinaan siivota. Tänään oli sellainen päivä. Siivouspäivä. 

Ja koska tämä on ihan oikea koti, myös tämä huone räjähtää heti about kaksi sekuntia kuvan oton jälkeen sotkuiseksi ja siten entistä kodikkaammaksi.